Viikonloppu
 
 
Koko juttu alkoi pari vuotta sitten tyttäreni aloitettua ratsastuksen alkeiskurssin lohjalaisella harrastetallilla. Seurasin hänen tuntejaan maneesin katsomossa kurssin loppuvaiheille asti, jolloin totesimme yhdessä erään tytön äidin kanssa, että on tylsää istua ja värjötellä kylmässä katsomossa kun voisimme yhtä hyvin olla hevosen selässä.
 
Varasin heti alkeiskurssin jälkeen paikan tunnilta, ostin kypärän ja ratsihousut ja eipä sitten muuta kuin talliin laittamaan hevonen valmiiksi! Varusteiden hankinta ei sinänsä olisi ollut tarpeen, mutta ajattelin hankkia ne osoittaakseni ennen kaikkea itselleni olevani sitoutunut tähän harrastukseen alusta pitäen.
 
Hevonen ei ole mikään pörrönalle, jonka kanssa voi olla miten päin tahansa. Se puree ja potkii ja sen selästä voi pudota. Tässä harrastuksessa on riskejä. Keskeistä on tiedostaa riskit, osata toimia oikein hyväksyttävien riskien vallitessa sekä yleisesti vaatia palveluntarjoajalta asianmukaista riskienhallintaa. ”Meidän” tallilla nämä asiat ovat kunnossa. Ratsastuksen ohjaaja vieläpä on turvallisuushenkinen ja tiedostaa oman vahvan vastuunsa asiakkaiden turvallisuudesta.
 
Kuten monessa intensiivisessä lajissa, tässäkin arkiset huolet unohtuvat. On vain hevonen, jonka kanssa on tultava toimeen. Se ei katso, millä koulutustaustalla ja työkokemuksella sitä hoidetaan. Aikuinen on kutakuinkin samalla viivalla kymmenvuotiaiden tallityttöjen kanssa. Lisäksi esimerkiksi urheiluautoon verrattuna kokemukset ovat syvempiä ja millä tunnusluvuilla? - väri: ruskea, paino: 750kg, teho: 1hv ;-)
 
Ratsastus on mielestäni osa suomalaisten kansallista identiteettiä. Hevosen kanssa puuhastellessa pääsee aika lähelle kokemusta siitä, mitä on ollut matkustaa ja tehdä töitä hevonen apuna, sodista puhumattakaan. Kulttuurihistoriallisesti on merkittävää, että myös aikuiset ratsastavat yhä enemmän.
 
Joka kerta on ollut hyvä olo kun olen lähtenyt ratsastustunnin jälkeen ajelemaan kotiin päin.
 
 
Harrastetallin viikoittaiset ratsastustunnit ovat paitsi tyttäreni kanssa yhteistä tekemistä, myös hyvin hauska liikuntamuoto.
24. helmikuuta 2007
Mannerheim ratsasti, miksen minäkin?