Perjantaina oli onnistuneet jamit paikallisessa ”kirjakahvilassa”. Ira oli laulamassa, Harri soitti bassoa ja Markus pianoa. Henkka oli totuttuun tapaan rumpali, tällä kertaa koko illan vaikka yritti antaa soittovuoroa muillekin: ehkä kynnys oli korkea.

 

Meitä oli fonisteja lopulta aika monta: soitin itse muutaman kappaleen, nuori Eero-poika soitti kai pari biisiä ja sooloja Iran lauluihin, sekä pitkästä aikaa itse Eugen, jonka upeaääninen alttosaksofoni vangitsi aika hyvin.

 

Tämä oli hyvä kokemus: koin tietynlaista varmuutta soitossani pitkästä aikaa. Mahdollisesti asiaan vaikuttaa esiintymistä edeltävä harjoittelun määrä. Olen nyt ennen big bandin konserttia soittanut melkoisesti ja ennen kaikkea haastavia sormiharjoituksia ja sävelkulkuja.

 

Niin se on, että perustekniikka pitää olla hallussa. On aika turha ja turhauttavaa yrittää saada harrastajalle ylivaikeaa kappaletta kulkemaan, jos ei ole vuosien aikana hankittuja teknisiä edellytyksiä.

 

Harmittaa vain välillä, kun kanssamme soittavat ammattilaiset ovat niin poskettoman hyviä. Tällöin on hyvä muistaa, että olisihan se jo häpeäksi ammattikunnalle, mikäli harrastajat soittaisivat yhtä hyvin ja helposti... Ihailen kyllä ensin mainittujen soittoa vilpittömästi.