- Ajattelin jakaa ajatuksiani kollegoiden ja mahdollisten muiden, ulkopuolistenkin, lukijoiden kanssa. Siksi, että mulla on sanottavaa eri aiheista. Niistä tuskin saa vielä syntymään kokonaista kirjaa, varsinkin kun aihealueet ovat melko kaukana toisistaan. Ehkä tämän blogin pitämisen avulla on mahdollista niputtaa ajatuksia siten, että kirjoittajana itsekin voin tehdä yleistyksiä.
Keskeinen mielenkiinnon kohde on yhteiskuntamme arvomaailma. Tarve kirjoittaa siitä on syntynyt, koska mielestäni Merivoimien ”laivastokulttuuri” näivettyy. Toinen aihealue on taiteen harrastamisen ja nuorisotyön kehittäminen keskikokoisessa eteläsuomalaisessa kaupungissa. Kolmas aihealue on turvallisuus, riskienhallinta ja prosessijohtaminen niputettuna kokonaisuudeksi.
Täytyy löytää kirjoittamisen oma linja ja myös yleiset muotoseikat internetissä julkaistavia artikkeleita koskien. Ehkä tämän kautta voin kehittyä ammatissani, yhteiskunnan jäsenenä ja ihmisenä.
Kirjoittaja on toiminut Merivoimissa nuoren upseerin tehtävissä vuodesta 1996. Keskeinen tehtävä on ollut Hamina-luokan ohjusveneiden, nk. Laivue 2000:n käyttöön otto.