Kattavampi ja lähinnä omasta joukkueestamme kertova reissupäiväkirja löytyy FDTF:n sivuilta, joka on Jomen käsialaa.
:: Keskiviikko 24.8.2005 — Lausanne vai Renens? Kisajoukkue kokoontui varhain keskiviikkoaamuna lentoasemalle. Uskon, että jo muutaman minuutin jutustelun jälkeen kaikille selvisi, että joukkueessamme tulisi vallitsemaan hyvä ja leppoisa henki, sen verran hyvin alku lähti käyntiin ja huumori lensi. Ensisilmäys joukkueeseen tuotti heti muutamia ajatuksia…Eero oli päättänyt ottaa uuden mononsa käsimatkatavaroihinsa…”Jomppis” oli käynyt kampaajalla vaihtamassa hiukan ”hiuslookkia”…Päivi oli hiukan hermostunut kipeän kissansa takia jne. Matka kisapaikalle asti sujui oikeastaan ilman kommelluksia. Jutut liikkuivat aika paljon muualla kuin sukeltamisessa ja tunnelma oli todella leppoinen. Kukaan ei oikeastaan tuntunut varmuudella tietävän, että kuuluuko se Renens Lausanneen vai onko se ihan oma kaupunkinsa vai miten? Arde lausahti jossain vaiheessa kuitenkin lähes kuolemattomat sanansa asiasta. ”Sovitaanko niin, että Lausanne on niin kuin Turku ja Renens ikään kuin Raisio”? Minulle tämä vertaus ainakin sopi ja kohta olin jo unohtanut koko kaupunkiasian! Iltapäivällä kävimme ensin viemässä majapaikkaan ylimääräiset tavaramme. Huoneet olivat aika vaatimattomia ja mm. suihkut ja vessat olivat joka kerroksessa yhteisiä. Tämän jälkeen lähdimme kisakansliaan ilmoittautumaan ja samalla otimme ensikosketuksen altaaseen. Pari helppoa sukellusta ja tutustuminen altaan päätyihin teki ainakin henkisesti hyvää. Mitään yllättävää ei oikeastaan tullut eteen. Ainut ongelma oli lähinnä se, että kovassa auringon paisteessa päätyjä ei oikein nähnyt selvästi, mutta en uskonut senkään tulevan itselleni ylitsepääsemättömäksi asiaksi. Ensimmäisen illan tapahtumiin kuului myös avajaistapahtuma. Marssimme läpi pienen kylän yhtä ja samaa kappaletta kuunnellen ja lopulta löysimme itsemme kaupungintalon edestä. Tämän jälkeen siirryimme syömään ja sitten olikin jo aika lähteä kohti majapaikkaa. Nämä avajaiset eivät tehneet minuun mitään suurta vaikutusta. Parannettavaa jäi aika paljon tuleviin AIDA:n kilpailuihin! Kun ilta alkoi hämärtää, niin siirryimme jokainen kohti omaa huonetta vai pitäisikö sanoa bunkkeria, sillä huoneet näyttivät lähinnä bunkkereilta ja esim. ilmanvaihto oli huoneissa todella surkea. Huonekavereinani oli Jome ja Eero.
:: Torstai 25.8.2005 — Molchanov ja Molchanova Vieraassa paikassa nukkuminen ei ole koskaan ollut minun vahvimpia puoliani ja olinkin terveessä mielessä aika ”kateellinen”, kun kuuntelin yöllä pienessä bunkkerissamme Jomen tasaista mutta syvää hengitystä. Ajattelin kuitenkin, että ei tämä homma ainakaan valvomisiin kaadu, koska sehän on minulle jo muutenkin tuttua hommaa. Eero nousi jo ennen viittä ylös ja kaverista kyllä huokui terve itseluottamus. Hän oli päättänyt tulla tekemään tänne uuden suomenennätyksen ja piste! Itse läksin pienelle aamukävelylle hiukan ennen seitsemää. Jome nukkui hiukan myöhempään, koska hänellä ei ole kisasuoritusta ensimmäisenä päivänä. Minulla kävi hyvä onni erien arvonnoissa. Pääsin ihan ensimmäisiin eriin. Olen aina halunnut mahdollisimman aikaisessa vaiheessa tehdä oman suorituksen, koska sen jälkeen pääsee ihan rauhassa nauttimaan muiden sukelluksista ja muutenkin tunnelmasta.”Lämppärit” menivät ihan mukavasti ja tein niiden lopuksi ihan helpon ”seiskavitosen”. Näiden kisojen päätavoitteeni oli tehdä hyvät kisasuoritukset, kuitenkin sambailematta. Asetin lämmittelyjen jälkeen tavoitteekseni sukeltaa ensin 100m ja kuulostella sitten hiukan kroppaa ja päättää jatkosta. Sukellus meni oikeastaan tosi hyvin mutta lopetin sen hiukan liian varhain. Satasen käännöksessä oli vielä ihan hyvä tunne mutta jostain syystä lopetin kuitenkin jo 110m kohdalle. En ole koskaan ollut kisasuorituksessa niin ”fressinä”, joten pintaprotokollissa ei ollut tällä kertaa mitään vaikeuksia. Ensimmäinen ajatus oli, että hyvä kun sain hyväksyttävän suorituksen, mutta miksi tein vain näin lyhyen sukelluksen? Jäihän se harjoitusennätyksestäni kuitenkin peräti 29m, mutta toisaalta harjoitustulokset ovat aina harjoitustuloksia! Nyt oli kuitenkin arvokisojen pää avattu ja seuraavaksi ruvetaan keräilemään voimia lauantaita varten. Omassa sukelluksessani yllättävintä oli se, etten oikeastaan jännittänyt sitä paljon yhtään. Esim. kotimaan kisoja olen jännittänyt paljon enemmän! Se yllätti minut positiivisesti ja antoi uskoa lauantaita varten! Itseäni kiinnosti Suomalaisten lisäksi lähinnä se, että mihin menee dynassa finaaliraja. Ensin näytti siltä, että jopa alle 150m riittää miesten puolella finaaleihin mutta lopultahan näin ei käynyt, vaan kahdeksan parhaan joukkoon tarvittiin hiukan yli 150m sukellus! Eero oli aamupäivän Suomalaisnimi. Hän lähetti Teppo Kallion vanhan Suomenennätyksen 153m historian kirjoihin, sillä Eero sukelsi hienosti 156m ja eteni kuudentena illan finaaliin. Se sukellus oli todella hienoa katseltavaa! Johannalla sen sijaan oli aamulla hiukan vaikeuksia. Sain itse olla hänen apunaan valmistautumisessa ja se oli hieno kokemus. Mieleeni jäi varsinkin se kun ”Jomppis” katsoi altaasta ylös muutama minuutti ennen starttia leuat hiukan väpättäen ja kysyi, että tulenko ylös? Tyttöä paleli, niin kuin useita muitakin sukeltajia. Mietin sekunnin ja sanoin, että tule ylös ja kiedoin jo legendaarisen kylpytakkini hänen ympärilleen ja sitten vain lämmittämään merenneitoamme! En tiedä oliko kyseisestä toiminnasta mitään apua hänelle mutta se, että Johannalla meni vielä aamulla jalat ihan hapoille ja fiilis oli muutenkin hiukan heikko, niin laittaisin homman tuon palelun piikkiin. Hän eteni kuitenkin finaaliin, parastaan vielä näyttämättä ja sukeltaen karsinnoissa 129m. Aamupäivän kummajainen oli ainakin itselleni se, että yksi miesten suurimpia ennakkosuosikkeja Tanskan Stig Severinsen sukelsi jo karsinnoissa 200m! Tuota todella ihmettelin, koska paljon vähempikin olisi riittänyt finaaliin. Hänen kovin kilpakumppaninsa Tom Sietas esim. säästeli aamulla ja sukelsi ”vain” 171m. Ajattelin jo silloin, että näinköhän Stig pelasi tällä sukelluksella itsensä ulos mestaruuskamppailuista. Aamupäivä nimittäin osoitti jo kiistattomasti sen tosiasian, että eivät nuo maailmantähdetkään mitään koneita ole. Selkeitä epäonnistumisia/pettymyksiä kokivat monet suosikitkin! Illan finaaleja läksin katsomaan suurella mielenkiinnolla. Miten käy Eeron ja Johannan? Kumpi on kovempi Tom tai Stig? Jaksaako Stig vielä toisenkin 200m sukelluksen? Siinä suuria kysymyksiä ennen finaaleja! Illalla ilma kylmeni ja vettäkin satoi aika kovasti. Varsinkin naiset kärsivät kylmästä ilmasta ja mm. Ranskan Alinen Mathieu oli juuri ennen starttia ihan ”horkassa” ja keskeyttikin dramaattisesti jo 57m jälkeen! Naisten dynan voittajaksi selviytyi kisan suurin ennakkosuosikki, eli venäjän vuonna 1962 syntynyt Natalia Molchanova. Hän sukelsi huikeat 178m. Johanna osoitti taas kerran olevansa kokenut ja hyvä kilpailija! Johanna sukelsi 150m tullen kolmanneksi! Aamun hiukan takkuinen olo oli tipotiessään ja se näkyi myös tuloksessa! Toisaalta Natalia ja Johanna ovat molemmat jo niin kokeneita kilpailijoita, ettei heidän tarvitse vielä karsinnoissa näyttääkään parastaan! Monien ”miesten kuolaama” USA:n Tanya Streeter jäi vasta viidenneksi sukeltaen 126m. Hän häviää mielestäni ”meidän” Johannallemme niin metreissä, kuin monessa muussakin suhteessa! Miesten finaalissa kaikkien katseet pysyivät tiukasti keskimmäisillä radoilla, missä kisan suurimmat ennakkosuosikit kilpailivat. Toki meitä Suomalaisia tietysti kiinnosti myös rata kaksi, missä Eero sukelsi. Eeron akut olivat ilmeisesti kuitenkin tyhjentyneet jo aamun hienoon sukellukseen, koska hän lopetti finaalisukelluksensa 120m kohdalla. Aamun hieno ennätys ja finaalipaikka illalle oli kuitenkin häneltä kova suoritus! Tämän jälkeen suomalaistenkin katseet siirtyivät mitä ilmeisimmin keskiradoille, missä Stig ja Tom sukelsivat. Tämä oli omalta kohdaltani ainakin perusvirhe, koska unohdin kokonaan seurata rataa yksi, missä Venäjän vasta 18v. Alexey Molchanov sukelsi peräti 199m! Poika oli sukeltanut aamulla ”vain” 153m mennen viimeisenä finaaliin! Hän on varmasti saanut äidiltään Natalialta hyvät neuvot, eli jätä poika paukkuja myös iltaan, äläkä hötkyile vielä aamulla!! Minua kuitenkin harmitti vietävästi, etten oikein huomannut koko pojan sukellusta! Päätin, että lauantaina en enää ”missaa” pojan sukelluksia! Palkintojenjaossa koettiin varsin huvittava asia. Suomen lippu oli nimittäin salossa peräti kaksi kertaa. Ensin ihan ansaitusti Johannan kunniaksi mutta yllätyksemme oli melkoinen, kun siniristilippumme oli salossa myös miesten palkintoja jaettaessa. Järjestäjät luulivat ilmeisesti, että Stig Severinsenkin on Suomalainen. Miehen ilme oli näkemisen arvoinen, kun Tanskan lippua ei näkynytkään missään! Arde, joka oli omien sukellustensa ohella myös meidän taxivastaavamme, tilasi meille palkintojenjaon jälleen taxin, jolla suuntasimme kämpille ja koisimaan. Kerrottakoon nyt sen verran, että paikallinen taxikeskus+taxikuskit, eivät puhuneet sanaakaan Englantia, joten oli meillä välillä hauskaa, kun Arde yritti jo epätoivoissaan välillä jopa Ranskaakin! Emme jääneet muuten kertaakaan ilman taxia, vaikka paikallisten palvelu oli ajoittain erittäin ylimielistä ja vaikeaa, joten kiitos Arde hienosti hoidetusta hommasta!
:: Perjantai 26.8.2005 — Timpalla housut kintuissa ja Jome lyö Sietaksen Perjantai-aamu valkeni Renensissä aurinkoisena. Sateet olivat taakse jäänyttä elämää. Itse sain nukuttua yön edellistä hiukan paremmin. Liekö asiaan vaikuttanut se, että tänään en kilpaile itse ollenkaan? Toiveet olivat leirissämme todella korkealla, sillä Timolta ja Johannalta odoteltiin mitalia ja Jomeakin laskeskelimme jopa finaaliin. Sovittiin kämppikseni Jomen kanssa, että toimin hänen avustajanaan lämmittelyssä ja myös itse kisassa. Otin kiitollisena tehtävän vastaan koska koen, että varsinkin MM-kisoissa kyseisen tehtävän saaminen on todella kunnia-asia ja samalla asenteella kävin myös hommaan mukaan! Mikään ei siis saisi mennä pieleen ja auttaisin kaverin siihen seitsemään minuuttiin, vaikka Sietas hyppäisi niskaamme! Saavuimme kisapaikalle jälleen hyvissä ajoin. Kilpailun alkua siirrettiin kuitenkin tunnilla eteenpäin koska kisajärjestäjät omien sanojensa mukaan odottivat auringon nousua. Minusta kaikki näytti lähinnä amatöörimäiseltä puuhastelulta. Järjestelyt olivat vielä aamulla ihan vaiheessa jne. Ei MM-tasolla tällaista ilmoitusta voi tehdä muutaman minuutin varoitusajalla ja noilla perusteilla. Jome esim. oli kerinnyt laittaa jo märkkärinkin päälle ja olimme juuri menossa altaaseen lämmittelemään! Tampereen mies ei tästä siirrosta kuitenkaan yhtään hermostunut, vaan keskittyminen pysyi hyvin hanskassa! Jomen lämmittelyt menivät ihan suunnitelmien mukaan ja itse kisavetokin onnistui ihan mukavasti. Mies itse oli hiukan pettynyt aikaansa 6.35, koska seitsemän minuuttia oli miehen selkeä tavoite. Finaali paikkakin jäi harmittavasti vain kymmenen sekunnin päähän! Lohdutimme Jomea kuitenkin sillä, että harva tamperelainen on voittanut statickilpailuissa Tom Sietaksen! Tom nimittäin jäi reiluun kuuteen minuuttiin pakkausongelmiensa takia! Eerolla ja Päivillä oli hiukan vaikeuksia omissa suorituksissaan mutta Johanna ja Timo menivät odotetusti illan finaaleihin, säästellen vielä voimiaan! Olin myös Timon avustajana karsinnassa, mikä oli antoisa ja hieno kokemus. Illan finaaliin pääsin taas itsekin altaaseen mukaan. Tällä kertaa Johannan vierelle. Hän oli laatinut tarkan lämmittelyohjeen, jota tarkasti seurasin. Yritin olla ”ryssimättä” hänen MM-finaaliaan, joten kertasin asiat lapusta useita kymmeniä kertoja ennen kisavetoa! Niin kuin jotkut varmaan vielä muistavat, niin olen saanut aikaisemminkin olla seuraamassa huippu-urheilijan arkea ja kisavalmisteluja varsin läheltäkin. Johannasta ja muutamasta muusta tuntemastani huippu-urheilijasta löytyy muutamia mielenkiintoisia yhtäläisyyksiä, vaikka lajit ja harjoittelu ovat varsin erilaista. Luja itseluottamus ja kyky tuntea oma kroppansa, niin harjoitustilanteessa kuin itse kilpailuissakin ovat ominaisuuksia, jotka löytyvät monilta huippu-urheilijoilta. Joskus on todellista viisautta jättää joku veto tekemättä, vaikka olisi niin suunnitellutkin. Ei Johannakaan ihan kirjaimellisesti toteuttanut lämppärisuunnitelmaansa staticissa, vaan enemmänkin kuunteli kroppaansa ja meni lämmittelyn ikään kuin luovien alkuperäistä suunnitelmaansa! Uskon, että finaalista tuli meille jokaiselle paikalla olleelle Suomalaiselle ikimuistoinen. Itse olin siis altaassa pyytämässä merkkejä mutta myös raportoimassa Johannalle siitä, miten muiden kilpailijoiden static etenee. Aina kun Ari tai Eero ilmoittivat jonkun keskeyttäneen, niin viestitin sen rauhallisesti Jomppiksen tietoon. Näin static eteni aina loppuhuipennukseen asti! Johanna tuli ylös huikeassa 6.06 ajassa ja protokollissa ei ollut mitään vaikeuksia, jos nyt sitä ei oteta lukuun, että tyttö kyseli heti sijoitustaan useampaankin kertaan ja alkoi jopa uhkaavasti lähestyä minua, edelleen kysellen samaa asiaa. Avustajahan ei saa koskea kilpailijaan ennen kuin tuomari antaa luvan, joten en voinut muuta kuin hiukan pakoilla Jomppista ja ilmoittaa, että kohta se selviää mutta hengittele nyt vain ja pysy kaukana minusta! Minuutin verran odoteltiin ja sitten saatiin vahvistus, että pronssia tuli! Varmistin vielä tuomarilta, että saako jo nyt oikein luvan kanssa halata ja onnitella. Luvan saatuani fiilis oli mitä parhain. Johanna oli taas kerran ylittänyt itsensä ja tehnyt uuden Suomenennätyksen ja saavuttanut MM-mitalin! Oli todella upeata olla todistamassa sitä niin läheltä! Kiitos Johanna, että sain olla mukana! Ai niin, kukas voitti kisan? No, tietenkin Natalia Molchanova 43v. uudella maailmanennätysajalla 7.16!! Kahden kisapäivän jälkeen joukkueellamme oli jo kolme mitalia, mikä oli loistava saavutus! Lauantaina on vielä dnf, jossa ainakin Johannalla on täydet mahdollisuudet jälleen mitalikorokkeelle asti.
:: Lauantai 27.8.2005 — Kuka herätti Tanyan huomion? Koko yö meni taas väännellen ja käännellen ja asiaa ei yhtään auttanut se, että Jome nöyryytti mua omalla syvällä tasaisella hengityksellään. Mies todisti, että vieraassa bunkkerissakin voi tosiaan nukkua hyvin. Itse ikävöin lasteni lisäksi omaa ja turvallista sänkyäni. Väsymyksestä ei ollut kuitenkaan enää mitään tietoa, kun kohtasin Arden aamulenkillä klo. 06.30. Huomattiin samalla, että kansainvälisen olympiakomitean päämaja on vain 200m matkan päässä meidän ”bunkkerilinnoituksesta”. Päätettiin siinä, että viimeistään sunnuntaina olisi kiva käydä katsomassa paikkaa hiukan tarkemmin. Kahdeksan jälkeen lähdettiin kohti kisapaikkaa. Perhosia oli hiukan vatsassa, olihan kyseessä selkeä kisojen päämatkani. Minulla oli taas onni mukana erien arvonnoissa. Pääsin toiseen erään, josta olin tyytyväinen. Rauhoittuminen ennen starttia meni hyvin. Olin yllättynyt kuinka vähän loppujen lopuksi jännitin. Heinolan kisoissa minulla oli paljon enemmän jännitystä pelissä. Nyt kaikki tuntui hyvältä. Ongelmia alkoi kuitenkin ilmetä heti pakkaamisen jälkeen. En ole koskaan kokeillut ylihengittämistä. Olen oikeastaan varonut sitä kuin ruttoa. Nyt kuitenkin heti pakkaamisen jälkeen minulla tuli sellaisia oireita, kuin olisin ylihengittänyt. Käsiä ja jalkoja alkoi hiukan pistellä. Minulle on kerran aikaisemminkin käynyt näin, joten en panikoitunut. Tiesin, että pistely loppuu nopeasti, joten pysyin aika rauhallisena. Näin kävikin jo 25m kohdalla ja sukellus alkoi tuntua hyvältä. Eka 50m meni varmaan jollain seitsemällä vetoparilla ja homma tuntui ihan kivalta. 75m kohdalla päätin, että en käänny satasessa, vaan otan varman pintaan nousun ja sitten se on siinä. Ajatus siitä, että nämä on varmaan minun viimeiset isot kisani, ainakin sukeltajana, oli hiipinyt mieleeni jo kuukautta aikaisemmin, joten nyt en halunnut sambata! Pintaan tulo ei kuitenkaan sujunut ihan suunnitelmien mukaisesti. Kosketin ensin päätyä, niin kuin pitääkin. Sitten nousin pintaan niin, että toinen käsi oli reunalla (muistaakseni) ja toinen köydessä. Fiilis oli hyvä, koska kuulin heti tuttuja ääniä ja kehoituksia hengittää voimakkaasti jne. Hyvä kannustus ei tällä kertaa SL:n miestä kuitenkaan auttanut. Tässä vaiheessa pitäisi nimittäin leuka nostaa ylös, eikä alas, niin kuin minulla oli. Pikku sambani aiheutti sen, että kasvot dippasivat yhden vaivaisen kerran vedessä ja homma oli siinä! Sen jälkeen tein kyllä protokollat ihan hyvin, eikä kukaan ollut käsittääkseni koskenutkaan minuun, mutta olin kuitenkin ”kämmännyt” sukellukseni, vaikka yritin ihan varmaa suoritusta. Tuomarin tuomion odottelu oli yhtä tuskaa. Johanna antoi kyllä ymmärtää, että nyt taitaa tulla punainen, joten ei se tuomio ihan yllätyksenä tullut. Itse en muista vieläkään koko dippaustani, joten kyllähän sitä taas ihan rajoilla käytiin. Se oli ehkä lievin sambani mitä olen tehnyt mutta ei se paljoa lämmittänyt, koska tuomarin kortin väri oli ihan oikeutetusti punainen! Myös Arden isälliset sanat ja tsemppaus juuri ennen omaa suoritustaan jäi positiivisesti mieleeni. Joukkueessa todella vallitsi hyvä henki. Sen tämä ainakin taas todisti! Ensimmäiset kymmenen minuuttia tuntuivat tosi kurjilta. Olin siis tullut Sveitsiin saakka sambailemaan. Sitten tajusin, että ei tuo satanen olisi riittänyt finaaliin saakka (finaaliin olisi tarvinnut 114m) ja olo alkoi helpottua. Ajattelin myös, että olin yrittänyt parhaani, joten ei tässä auta kahden lapsen isän ruveta murjottamaan. Pääsinkin aika nopeasti pikku pettymyksestäni eteenpäin ja osasin ruveta taas nauttimaan kisoista! Ardellakin oli pakkaamisen kanssa sen verran ongelmia, että hän joutui päästelemään ylimääräisiä ilmoja pois jo 50m kohdalla ja homma loppui 71m sukelluksen jälkeen. Miehen kasvoista paistoi pettymys. Olimmehan molemmat asettaneet 100m tavoitteeksemme. Ardekaan ei asiaa kauaa harmitellut, vaan rupesimme yhdessä katselemaan loppuja aamupäivän sukelluksia. Johanna meni finaaliin uudella Suomenenätyksellä. Hän sukelsi karsinnassa 89m. Myös Päivi sukelsi ihan mukavasti 65m. Timpan paras fiilis jäi eiliseen. Ennen illan finaaleja Jome ja Arde menivät hyppyaltaalle harjoittelemaan paineentasausta. Itse jäin altaan reunalle seurailemaan tilannetta, koska pääni oli taas kerran tullut hiukan kipeäksi pitkästä sukelluksesta. Miehet tekivät sukelluksia tyhjillä keuhkoilla. Jome on näissä hommissa aika mestari ja näin ollen pintaan tulotkin olivat hallittuja. Ardella sen sijaan pintaan nousut olivat aika huomiota herättäviä. Pyysin Jomeakin jäämään yhden kerran pinnalle katsomaan ja ennen kaikkea kuuntelemaan, kun Arde saapuisi pintaan. Samoihin aikoihin myös Tanya Streeter hiippaili hyppyaltaan tuntumaan lämmittelemään jo totutun kaavan mukaisesti. Eli, kevyttä hölkkää ennen altaaseen menoa jne. Vihdoin Arde saapui pintaan suu ammosen selällään ja se valtava ääni mikä hänen suustaan kajahti altaille, muistutti lähinnä jotain astmaattista merihirviötä! Äänen kajahtaessa Jome repesi altaassa ihan täysin ja Tanya Streeterkin lopetti hölkkänsä ja katsoi todella mielenkiintoisesti altaalle. Hetken mietittyään hän kuitenkin hymyili ystävällisesti ja jatkoi verryttelyään. Toivottavasti hän luuli meitä ruotsalaisiksi! Myös Eero oli kuullut jotain ääniä altaalta ja hänen neuvonsa oli, että rauhallinen sisäänhengitys ei varmaan ole ihan niin hauskaa kuin täysi, mutta taatusti turvallisempaa. Näin varmasti onkin! Loput pintaantulot menivät jo Ardeltakin rauhallisemmin! Illan finaalit alkoivat perinteisesti ns. lämmittelyerällä. Siihen oli vapaa osallistumisoikeus kahdeksalla nopeimmalla ilmoittautujalla. Tänään siihen osallistui mm. paikallinen kilpauimari(dnf). Itse en ainakaan huomannut hänen mitenkään ihmeellisesti lämmittelevän, muuten kuin uiden. Hän ui todella tyylikkäästi, joten kyseessä oli kaiketi varsin hyvä kilpauimari. Poika lähti matkaan vieläpä ilman kaulapainoakin. Vauhti oli varsin kova, jopa minun näkökulmastani mutta se ei tahtia haitannut. Metrit vaihtuivat vinhaa vauhtia ja satasen käännöksessä jo muukin yleisö heräsi asiaan mukaan. Ihan tarkkaa metrimäärää en tiedä mutta yli 110m kuitenkin! Aika huikea suoritus! Ajatelkaapa jos pojalla olisi ollut esim. kaulapaino matkassa mukana! Olen jo pitkään sanonut Suomessakin sitä, että jos me saadaan houkuteltua entisiä kilpauimareita enemmän lajin pariin, niin ainakin dynien osalta ennätykset menevät ihan uusille metriluvuille. Itse olin illalla taas siinä onnellisessa asemassa, että sain olla Johannan apuna hänen valmistautumisessaan. Jomppis teki n. 20min lämppärit. Oma roolini oli tällä kertaa antaa lähinnä henkistä tukea ja luoda uskoa hyvään sukellukseen. Pitelin häntä myös aina kiinni, kun hän saapui päätyyn huilailemaan. Altaan jalkakoroke oli nimittäin aika surkea ja tällä systeemillä hän pääsi paremmin rentoutumaan. Tanya Streeter sukelsi illan lämmittelyerässä 114m mutta se ei meitä paljon hetkauttanut. Tuumattiin vaan, että olisi tyttö sukeltanut aamulla pitempään, niin ei tarvitsisi illalla lämmitellä, vaan pääsisi ihan oikeaan finaaliin! Lämmittelyerät olivat mielestäni muutenkin illalla ihan turhia. Jos joku olisi tarvinnut finaaleihin koko 45min lämmittelyajan, niin homma olisi mennyt aika hankalaksi. Ei tällaista seuraavissa MM-kisoissa, kiitos! Johannan ideana oli sukeltaa ensimmäinen 50m hiukan tunnustellen ja katsoa sen jälkeen miltä homma tuntuu. Vauhti oli finaalissa ehkä hiukan aamua hitaampaa mutta homma näytti todella hyvältä. Johannan tekniikka on parantunut tuntuvasti ja varsinkin balanssi on löytynyt nyt myös dnf:ään. Jomppis eteni kohti satasta yhtä vaivattomasti kuin delfiini. Minulle ainakin oli pikku yllätys, että hän vielä kääntyi siinä. Ponnistus päästä, yksi vetopari ja sitten pintaan. Tulos huikea 106m. Aamun Suomenennätykseen oli tullut peräti 17m parannus! Pintaan tulo meni muuten ihan hyvin mutta Jomppishan ei tunnetusti jaksa pysyä hiljaa hyvän sukelluksen jälkeen. Nytkin hän heti pintaprotokollien jälkeen rupesi kysyvästi tivaamaan, että monesko olin…monesko olin…no, sano nyt monesko? Viimein karjaisin hänelle, että kolmas mutta hengittele nyt hyvä tyttö! Siinä vaiheessa en todellakaan tiennyt monesko hän oli. Sen verran olin elänyt hänen sukelluksessa tunteella mukana, etten kerinnyt paljon muita katselemaan! Olimme kuitenkin leikkisästi päivällä jo sopineet, että jos hän heti pintaan tultuaan rupeaa kyselemään sijoitustaan, niin sanon hänen tulleensa kolmanneksi. Näin kuulemma saisin hänet hiljaiseksi, ainakin vähäksi aikaa! Natalia Molchanova voitti tuloksella 124m ja Johanna tuli loppujen lopuksi hienosti toiseksi sukeltaen tuon 106m! Miesten finaalia odottelin myös erittäin suurella mielenkiinnolla. Stig Severinsen oli itseoikeutettu suosikki mutta muitakin kovia sukeltajia finaalissa esiintyi. Yksi mielenkiintoisimmista oli Puolan Pavel Strugala. Sisäpiirin tietojen mukaan mies ei oikeastaan koskaan lämmittele ennen sukelluksiaan. Nytkin hän tuli altaaseen todella myöhään ja lähti siitä menemään! Käsittämätöntä! Finaali oli tulostasollisesti jopa pienoinen pettymys. Stig voitti sukeltaen upeasti 165m. Hopeaa nappasi Alexey Molchanov 131m ja pronssimitali meni saksalaiselle Wolfram Neugebauerille 124m. Stig oli odotetun ylivoimainen mutta muut mitalit menivät mielestäni yllättävänkin vaisuilla tuloksilla. Olihan kyseessä kuitenkin MM-finaali! Puolan ihmemies Pavel Strugala sukelsi 146m, mutta teki samanlaisen pikku dipin kuin minäkin ja tuli valitettavasti hylätyksi! Johannan palkintojen jaon jälkeen aloimme jo odotella kuumeisesti päättäjäisjuhlallisuuksia. Menimme paikalliseen ravintolaan suurin odotuksin. Tilaisuus oli kaikin puolin kuitenkin pettymys. Tilasimme ruuan ja kuuntelimme pari kiitospuhetta. Saimme nähdä pikku pätkän tulevasta kisavideosta ja siinä kaikki. Varsinkin ne, jotka olivat olleet jo aikaisemminkin ulkomailla kisoissa sukeltamassa olivat odottaneet päätösjuhlalta jotain ihan muuta. Päätimme aika nopeasti lähteä kämpille rentoutumaan. Osa pelaili biljardia ja jotkut ottivat muuten vain rennosti. Ilta oli leppoisa ja huomenna lähtisimme kohti Suomea!
:: Sunnuntai 28.8.2005 — Loppuyhteenveto Sunnuntaiaamuna osa porukasta kävi tutustumassa kansainvälisen olympiakomitean päämajaan ja museoon. Viikolla oltiin rampattu pelkästään majapaikan ja uimalan väliä. Mihinkään muuhun ei ollut jäänyt aikaa. Oli kiva, kun tänä aamuna ei ollut kauheaa kiirettä ja aamupalallakin sai syödä mahansa täyteen! Puolen päivän tietämillä läksimme kohti Lausannea ja sieltä sitten Geneveen ja vihdoin kohti koti Suomea. Helsingissä olimme klo 22.45. Suomen joukkue pärjäsi mielestäni kisoissa todella hyvin. Kiitos tietysti Johannan ja Timon mutta myös Eeron finaalipaikka oli hieno juttu ja Jomen kymmenes sija staticissa, jossa hän jäi vain 10 sekuntia finaalipaikasta on mainitsemisen arvoinen asia. Hienointa joukkueessamme oli kuitenkin erittäin hyvä henki. Kaikkia autettiin ja yhdessä juhlittiin menestystä ja toisaalta surtiin pikku pettymyksiä! Timo hoiti kapteenin tehtävät kunnialla, vaikka välillä yrittikin meitä kiusata! Kimmo oli tuomaripuolella aktiivisesti mukana ja toi meille sieltä arvokasta tietoa, kun sen aika oli. Kisojen järjestelyistä jäi jonkin verran kyllä hampaan koloon. Jotenkin jäi sellainen tunne, että kaikki järjestäjät eivät olleet oikein sisäistäneet, että nyt on MM-kisoista kysymys. Aida selvästi hakee vielä itseään mutta käsittääkseni siellä tehdään ihan samalla periaatteella töitä, kuin täällä meidän FDTF:ssäkin. Eli oman työn ohella ja talkoilla, joten en halua sen enempää arvostella heidän tekemisiänsä. Hyvä kun maailmasta vielä ylipäätään löytyy ihmisiä, jotka tekevät talkootyötä! Jotenkin tuntuu, että tällä harjoittelulla oma raja on tullut vastaan ainakin dnf:ssä ja toisaalta perheellisenä ei välttämättä huvita ihan kauheasti panostaa enää tähän kilpailu touhuun, joten voi olla, että nämä olivat minun ensimmäiset ja viimeiset kansainväliset vapaasukelluskisani? Parempi kuitenkin, kun ei sano mitään ihan varmaa…eihän sitä koskaan tiedä? Toisaalta miten kävi Umberto Pelizzarille? Minun saamieni tietojen mukaan, kun hän lopetteli stressaavat ennätysyrityksensä, niin tulokset paranivat heti! Kiitos Aida ja Renens historiallisista ensimmäisistä allas MM-kisoista! Kisat olivat todella hieno kokemus ja jäävät mieleeni hautaan asti! Roope Knapp
|
|
 |
|
