Videot, valokuvat, lehtiartikkelit... Etusivulle Vapaasukelluslinkit Tietoa SUNKEN'LOGS":sta, vapaasukelluksesta...

 

 

:: Vapaasukellusretki Saaristomerellä syyskuussa 2003

Viikonloppuretkillämme saaristomerellä laitesukelluksen lomassa pulahdamme toisinaan veteen snorklaamaan, etenkin lämpiminä kesäpäivinä se on virkistävää. Yleensä mielenkiinto on kuitenkin kohdistunut laitesukellukseen. Jossain vaiheessa myös vapaasukellus alkoi kiinnostamaan omana lajinaan. Omatoimisen harjoittelun ja netistä vinkkien hakemisen jälkeen heräsi ajatus voisiko saada opetusta aiheeseen. FDTF:iin yhteydenoton jälkeen Kimmo Lahtinen ehdotti, että tulisivat Timo Kinnusen kanssa vetämään intron Turkuun.

Merelle

m/s Tavi

Niinpä eräänä syyskuun perjantai-iltana suuntasimme merelle Nautic Club Urheilusukeltajien m/s Tavi aluksella. Aloitimme opiskelun teorialla ja huomasimme, että laitesukeltajalle tulikin yllättävän paljon uutta asiaa. Tutustuimme vapaasukelluksen historiaan, kuulimme mielenkiintoisia juttuja kilpailuista ja ”staroista” sekä katselimme aluksen etumessissä repullisen VHS-kasetteja ja DVD-levyjä vapaasukellusta.

”Unohtakaa metrit ja sekunnit!”
Aloitimme lauantaiaamuna käytännön harjoitukset niin, että aluksi Kimmo ja Timo tsekkasivat lähtötasomme, jonka perusteella löytyikin erittäin paljon korjattavaa aina taittamisesta lähtien. Opettelimme köyden ja lanyardin käyttöä. Varsinkin lauantaiaamupäivän virtaavissa olosuhteissa ne olivat tarpeen. Free immersion eli köyttä pitkin kiiveten alas ja ylös oli psykologisesti ovela harjoitus koska se oli taidollisesti helppoa ja siinä pystyi hyvin keskittymään omiin tuntemuksiinsa. Tällä harjoituksella Markku pääsikin huomaamattaan syvemmälle kuin taittaen/räpylöiden. Kokeilimme myös monoräpylää ja hiilikuituisia ”sterkkoja”. Eka kerta monolla tuntui kuin kengännauhat olisi sidottu yhteen!

Illalla Tavin saunassa ja perämessissä riittikin paljon rupateltavaa päivän kokemuksista!

Sunnuntaiaamupäivällä harjoittelimme parisukellusta ja pelastamista.

Kelkka!

Ari starttaa kelkalla

Iltapäivällä asensimme kelkan kumiveneeseen Alfred-hylyn välittömään läheisyyteen eli eka kertaa sukelluskohteella oli ”hissi”. Tässä kohtaa viimeistään saimme kaikkien huomion. Laite herätti mielenkiintoa paineilmapulloineen ja nostosäkkeineen. Näinkin vähän liikkuvia osia sisältävä laite vaati harjoittelua yllättävän paljon. Laitesukeltajillamme oli ihmettelemistä, kun Kimmo ja Timo kiersivät hylkyä selkä tyhjänä! Kelkkailun makuun päästyämme lysti loppuikin liian aikaisin, koska kotiinlähdön takia oli aika palata aluksellemme.

Timo Alfred hylyllä

Kotimatkalla oli aikaa vielä kerrata ja täydentää muistiinpanoja, koska meillä ei ollut käytössä vielä mitään oppikirjoja. Saimme siis käytännössä yksityisopetusta. Viikonlopun mittainen harjoittelu meriolosuhteissa avasi meille mahdollisuuden nauttia merestä uudella tavalla. Koemme saaneemme ainutlaatuisen tietopaketin hyvin jäsenneltyä tietoa ja taitoa maailmanluokan osaajilta!

Kun illan hämärtyessä m/s Tavi lipui hiljalleen iltavalaistuksessa olevaa Aurajokea pitkin takaisin kotisatamaansa, mielissä siinsi jo ensi kesän matalammat hylkykohteet mahdollisina ”fun diving” vapaasukelluskohteina. Nyt on koko talvi aikaa harjoitella!

Kiitokset Timolle ja Kimmolle uudesta harrastuksesta!

Ari Kylmä
Markku Anttila, markku@markkuanttila.com , www.markkuanttila.com
Nautic Club Urheilusukeltajat ry, Turku, www.nauticclub.fi