Thanksgiving-torstai 23.11.2006 Anaheim Streetilta Laguna Beachille
OC-kimulit päättivät sitten lähteä aamupalapannukakkujen jälkeen ghettoretkelle, puolivahingossa tosin. Aamupalaksi tyttöset siis kaatoivat paketista valmista pannukakkujauhetta ja lisäsivät kupillisen vettä, ja voilá, paistinpannulla tirisi hetkessä aitoamerikkalainen pannari. Päälle reilusti vaahterasiirappia ja pienenpieni töräys kermavaahtoa painepullosta... mmmmmm.
Ja sitten lähdettiin viileähköstä säästä huolimatta etsimään rantaviivaa. Suuntasimme uteliaisuudesta pohjoisempaan kohti Long Beachia ja kun siellä päin kerran oltiin, suuntasimme myös Anaheim Streetille siinä toivossa, että silmiin osuisi West Coast Chopperin bisneksen kyltti. Virhearvio. Empiirinen koe osoitti, miten saman kadun kaksi päätä voivat olla kuin eri maailmoista; itäinen pää yhdistyy puiston kulmalta Pacific Coast Highwayhin (US 1), vilkkaaseen rannikkoa myötäilevään valtaväylään, kun taas läntinen pää muuttuu pelottavaksi ghetoksi sellaisella vauhdilla, että lopulta päätimme kääntyä ympäri ja takaisin kohti itää. Täällä länsipäässä olimme kuin kaksi lumiukkoa hiilikellarissa. Auton hajoamisen riskeeraaminen näillä kulmilla ei olisi ollut kovin järkevää... WCC:n kylttiä tai muutakaan siihen viittaavaa ei näkynyt. Kuulivat varmaan tulostamme ja muuttivat pajansa muualle.
Matkalla kohti Laguna Beachia ajoimme läpi kaikkein rikkaimpien OC;laisten asuinalueiden (mm. Newport); kumpuilevia, auringossa kärähtäneitä rinteitä suljettuine asuinalueineen. Täällä asuvat hyvin toimeentulevat alojensa ammattilaiset julmetun kalliissa taloissaan omissa suojatuissa pienoismaailmoissaan meren äärellä, kaukana rantaviivasta. Rantaviiva kuuluu kaikille, paikoitellen myös alkuperäiselle luonnolle. Poikkesimme valtaväylältä Huntington Countyn rantaluonnonsuojelualueelle. Keskellä tiheintä ja kallista asuinaluetta rakentamaton läntti maata; merellistä, taivaallista.
Laguna Beach onkin sitten ihan kokonaan uudenlainen maailma; pieniä butiikkeja ja ravintoloita jyrkästi nousevien ja laskevien katujen varsilla, joita toisella puolella reunustaa hoidettu merenranta ja toisella korkeuksiin kohoaville rinteille tiuhaan sirotellut talot. Aurinko laskee noin puoli viisi, lähdemme kohti kohti. Päivä tien päällä on ollut äärimmäinen ja valaiseva. Shoppailemaan ei Kiitospäivänä pääse, mutta ei joka päivä tarvitsekaan. Tänään mieli rikastui ja taalat pysyivät kukkarossa, yhtä HaegenDaz-jäätelöä ja auton tankkausta lukuunottamatta. Huomenna Ninalla on työpäivä ja mulla huoltopäivä. Illalla ehkä leffaan tai sitten ei. Lomassa ja reissun päällä olemisessa parasta on se että ei tarvitse suunnitella tai välttämättä seurata ennakkoon tehtyä suunnitelmaa. Borat!
60-luvun Perry Mason, 2000-luvun Bittorrent ja ikuinen HD American atlas. Siinäpä ne tyttöjen ystävät.
