Maanantai 27.11.2006 Mojaven autiomaa ja paukkuvat korvat
Päivä ei alkanut lupaavasti. Aamusta alkaen satoi vettä tihkuisina kuuroina ja taivas oli harmaan pilviverhon peitossa, mutta emme antaneet sen masentaa itseämme, vaan pakkasimme autoon varusteita kolmen päivän tarpeiksi, tankkasimme auton ja lompakot, ja suuntasimme kohti valtatie 15:ta, joka johtaa Los Angelesista suoraan Las Vegasin sydämeen (ja kauemmaskin; Utahin, Idahon ja Montanan kautta Kanadaan, jos matkaajaa eivät Sin Cityn värivalot pysäytä). Matka Losin ja Vegasin välillä kulkee suurimmaksi osaksi Mojaven autiomaan halki. Kuiva tyhjyys sulkee sisäänsä toinen toistaan kummallisempia asioita; useita eri asevoimien valtavia suljettuja harjoitusalueita ja pesäpaikkoja, Nasan avaruustutkimuskeskuksia, suuria kuivuneita järviä ja aavekaupunkeja, jotka kultakuumeen laannuttua ovat pikkuhiljaa hajoamassa autiomaan tomuksi. Alkumatka sujui “pilvessä”, kun ylöspäin vievä valtatie saavutti korkeimman kohtansa, ja vesisade yltyi ja näkyvyys heikkeni.
Mojaven autiomaassa paikkojen nimet kuten “Devil´s Playground”, “Soda Mountains” ja “Roach Lake” yhdessä maiseman kanssa herättävät mielikuvituksen lentoon. Sivupoluille on uskaliasta yrittää ilman järeämpää kalustoa. Vihdoin ymmärrän jenkkien mieltymyksen hirmuisiin monsteriautoihin, joiden maavara on metrin luokkaa.
Vuorten toisella puolella avautui aurinkoisempi näkymä suoraan autiomaahan. Alamäessä korvat paukkuvat, putoamme korkealta ja kovaa. Matkan varrelle osuu Barstown kaupunki, joka monelle Las Vegasiin matkaajalle on puolimatkan krouvi, paikka jossa syödään, juodaan ja shoppaillaan ennen sukeltamista todelliselle aavikkotaipaleelle. Näin talvella matka ei ole niinkään epämukava, vaikka kylläkin puuduttavan pitkä (noin neljä tuntia suuntaansa), ja alastomassa maisemassa riittää pongattavaa, jos katselee ympärilleen ja käyttää apuna kameran zoomia tai kiikareita. Barstowsta itään, suunnilleen Calicon aavekaupungin paikkeilla saimme esimakua siitä mitä tapahtuu kun autiomaassa tuulee.
Ja sitten saavutaankin Las Vegasiin, vuonna 1905 perustettuun ja gangsterigbändäri Bugsy Siegelin 1940-luvulla Flamingo-kasinolla uhkapelureiden pääkaupungiksi nostamaan autiomaakeitaaseen, joka itseasiassa on auringon haalistama lähes trailerpark-kaupunki, jossa on yhden kadun varrelle rakennettu unelmien ja kuvitelmien ihmemaa, Las Vegas Bulevard eli The Strip. Hotellimme, jo iäkkäämpi kasino The Stratosphere näkyy kaupunkikuvassa kauas, eikä vähiten “näsinneulansa” ansiosta. Täällä tulemme viettämään kaksi yötä ja huone ylitti odotuksemme. Kaksi valtavaa sänkyä tilavassa huoneessa hotellin 23. eli toisiksi ylimmässä kerroksessa. Parasta huoneessa kuitenkin on hinta, näin alkuviikosta huippukauden ulkopuolella 25 taalaa/yö.
Las Vegasiin ei saavuta yllättäen. Heti osavaltion rajalla, kun tie ylittää Kalifornian ja Nevadan rajan, on Vegasin “porstua”, pikkukaupunki nimeltä Primm, joka valmistelee matkaajan kohtaamaan Vegasin houkutukset (kauhistukset!). Keskellä erämaata on uhkapelaajan Disneyland, kuin taivaasta tipahtanut ylisuuri Legoland, jonka mainostaulut paukuttavat mahdollisuuksista unelmien täyttymykseen.
Asetuimme taloksi ja lähdimme haistelemaan kasinon tunnelmaa. Se on helppo määritellä kaikille 90-luvulla ruotsinlaivoilla käyneille: sama. Pelistrategiaksi päätimme, ettei pidä pelata enempää kuin on valmis häviämään. Iskimme kiinni yhden pennyn pelikoneisiin ja Nina nykäisi heti kättelyssä neljällä taalalla 121 taalaa voittoa! Itselleni ei käynyt samanlainen tuuri, mutta huomenna on päivä uusi....
