Torstai 16.11.2006 Saapuminen Pariisin CDG:n kautta LAX Los Angelesiin
Lento oli pitkä. Koneessa Helsingistä Pariisiin ajattelin, että tätä samaa vielä viisinkertainen määrä yhtä soittoa edessä, voi luoja, mutta nähtävästi kaikesta selviää ja sitten saavuttiinkin jo LAX:iin. Kentällä oli ihmeen hiljaista, Pariisi oli ollut “kuin lentokenttä”, kamalaa sählinkiä ja jouduin melkein strippaamaankin kahdesti, kengätkin meni itsekseen röntgenistä läpi ja metallinpaljastimet viuhuivat pitkin kroppaa useaan otteeseen. Nina oli järjestänyt kuljetuksen pikkubussilla Irvine:iin ja hetken kiertelyn jälkeen matka etelää kohti alkoi. Olin ainoa matkustaja, sisäinen kelloni oli 16.30 sijasta 04.00 ja kuskillakin oli tylsää, joten soitimme suuta koko matkan; politiikkaa, sosiaalipolitiikkaa, matkakokemuksia ja osoittautui, että kuskilla oli ollut vuosia sitten suomalainen tyttöystävä, joka tosin palasi vuoden kuluttua vaihto-oppilasajan loputtua tummakiharaisen ponnaritukkaisen surffaripojan luota takaisin kotiin ja romanssi oli päättynyt siihen. Ihmetystä kuskissa herätti se, ettei minullakaan ollut minkäänlaista mielenkiintoa hakea töitä Losista ja muuttaa sinne takomaan rahaa kuten varmaan valtaosa haaveilisi, palkka kun graafisilla suunnitelijoilla hänen mukaansa voisi olla jopa 50 000 dollaria...100 000 dollaria... 200 000 dollaria vuodessa. Kuskin katse muuttui utuisen haaveilevaksi kun dollarikasa kasvoi kasvamistaan. Taisi jo pistää menemään niitä rahoja, joita täällä kulutuksen ihmemaassa VOISI tienata. Vaikka molemmat olimmekin loppujen lopuksi sitä mieltä, että jos rahan perässä alkaa juosta, niin sitä ei koskaan ole tarpeeksi. Ei kuulu mun sairauksieni listaan, onneksi. Ystävällinen kuski sai perillä kympin tippiä, niin täällä on tapana (20 % ekstraa siis jokaisen palvelun hinnan päälle, olisi paras muistaa...). Nina asuu Irvinessä lähiössä, joka on ns. gated community, eli sellainen samantapainen kuin telkkarissa. Kaareva katu, jonka varrella on toistensa kaltaisia taloja suurine autotalleineen aivan kadun varressa. Talo on aika suuri, siisti ja melkein typötyhjä; siellä on vain välttämättömät huonekalut väliaikaisille asukkaille. Kaikki tarpeellinen eikä mitään turhaa. Sopii mulle mainiosti. Olin nukahtaa pystyyn, joten painuinkin sitten melkein välittömästi pehkuhin ja nukuin makeasti aamukolmeen, kuten Ninni oli ennustanut. Pakotin itseni uudelleen uneen ja hyvä niin, mitä nopeammin pääsen paikalliseen rytmiin sen parempi. Lentokoneessa saamani migreeni saisi jo hellittää....
